Koirahalli-projekti on valmistunut

Koirakouluhau'lle on rakenteilla n. 370 m2 sisähalli 08-11/2013 aikana. Elokuussa aloitetun koirahallin rakennusprojekti etenee suunnitelmien mukaisesti.

Pohja


Perustustöiden jälkeen on päästy tekemään runkorakenteita.

Runko

Syyskuun aikana rakennus nousee harjakorkeuteen, jonka jälkeen käynnistyvät katto- ja ulkoseinätyöt. Tavoitteena on, että koulutushalli saadaan otettua käyttöön vielä ennen talven tuloa.

Julkisivut

Projektin harjakaisia päästiin viettämään 27.9. Seuraavaksi käynnistyy kattotyöt

Rakennus harjassa

Lokakuu ja marraskuun alkupuoli kului  niin vauhdikkaasti rakennustöissä että projektisivujen päivittäminen jäi tekemättä. Rakennustyöt ovat edenneet kuitenkin suunnitellusti ja hallin vesikatto valmistui parhaimpaan aikaan juuri ennen Eino-myrskyä.

Vesikatto

Marraskuun loppupuolella asennettiin tuulensuojalevyt ja jälleen oikeaan aikaan juuri Oskari-myrskyn kerätessä voimiaan.

Tuulensuoja


Nyt koulutustila on suojattu sateeta ja tuulelta, joten rakennustöiden osalta voidaan pitää jonkin aikaa taukoa. Tauon jälkeen käynnistyy rakennuksen ulkovuoraus.

Tammikuun pakkaset ja talvi on ohitettu, joten helmikuun ja maaliskuun aikana saatiin rakennuksen ulkovuori valmiiksi. 

Ulkovuoraus

Huhtikuun ja toukokuun aikana halliin asennetaan ikkunat ja rakennus maalataan.

Kesä on vierähtänyt ja syksy lähestyy vaikka sää nyt onkin vielä hyvin kesäinen. Rakennustyöt ovat jatkuneet läpi kesän niin kiivana, että tilannetietoja ei ole ehditty päivittämään sivulle. Nyt työt ovat hellittäneet sillä halli valmistunut ja lopputarkastus suoritettu 22.8. Ohessa muutama kuva rakennustöiden loppuvaiheista.

Rakennus kesäkuulla    Sisätilat   Halli valmiina

Hieman yli vuosi tässä vierähti, mutta "työ tekijäänsä kiittää" ja nyt hallissa pääsee treenaamaan täysillä.

Etsi